Kiljuhanhien merkintäpyynti
Satelliittilähetinten kiinnitystä ja värirengastusta varten hanhet on ensin saatava kiinni. Siihen on kaksi keinoa: sulkasatoaikainen pyynti, kun emolinnut ovat kolmisen viikkoa lentokyvyttömiä tai pyynti ammuttavilla verkoilla muuttolevähdyspaikoilla.
Pesimäalueilla kiljukkaat on otettu kiinni ohjausverkoilla ja haaveilla kokonaisina poikueina. Muutonaikaisessa pyynnissä on käytetty lintujen ylle ammuttavia kanuunaverkkoja, jotka ovat kooltaan 2000-5400 neliömetriä.
Pyydystetyistä kiljukkaista jokainen on rengastettu joko kaula- tai nilkkarenkailla tai molemmilla sekä osa valjastettu satelliittilähettimillä. Lähetinlinnut ovat antaneet tärkeää tietoa syksyisistä muuttoreiteistä ja keskeisistä levähdysalueista.
Vuonna 1994 WWF:n työryhmä teki ensimmäisen onnistuneen kiljuhanhenpyyntiretken Suomen Lapin pesimäalueelle. Kiinni saatiin ensimmäinen kokonainen hanhiperhe, koiras Sitnu, naaras Lukti ja poikanen Ehtemas. Sitnu varustettiin satelliittilähettimillä ja kaula- sekä nilkkarenkailla, Luktille laitettiin kaula- ja nilkkarenkaat, ja Ehtemasille ainoastaan nilkkarenkaat.
Sitnun lähetin paljasti tärkeän syyslevähdysalueen Varanginvuonon saaressa. Valitettavasti Sitnu kohtasi siellä matkansa pään merikotkan tai tunturihaukan saaliina. Ehtemas pääsi Asovanmerelle, Etelä-Venäjälle asti, missä se ammuttiin. Luktista ei ole havaintoja rengastuksen jälkeen.
Tämän jälkeen pyyntejä on jatkettu säännöllisesti Suomessa, Norjassa ja Siperiassa.