Metsästäjien kännykkäluvat otettiin käyttöön
Kännykkälupaohje
Julkaistu 3.2.2009
Metsästäjät voivat nyt ensimmäistä kertaa ostaa lupansa matkapuhelimella. Metsästyslupia valtion maille voi ostaa kännykällä muun pienriistan kuin kanalintujen metsästykseen. Lisäksi kännykällä voi nyt hankkia pienpetoluvan tai nuorisoluvan.
Kännykkälupa toimii soittamalla palvelunumeroihin. Pienriistaluvat muille kuin kanalinnuille voi hankkia soittamalla yhteen kolmesta palvelunumerosta. Yhdestä numerosta voi hankkia yhden päivän luvan, toisesta kahden ja kolmannesta kolmen päivän luvan.
Numeroon soitettuaan metsästäjä kuulee äänitiedotteen, jossa kerrotaan luvan hinta. Seuraavaksi tiedote kehottaa näppäilemään halutun metsästysalueen numeron. Tämän jälkeen äänitiedote pyytää näppäilemään luvan alkamispäivän. Kun kaikki on kunnossa, puhelin pyydetään sulkemaan. Metsästäjä saa luvan tekstiviestillä, mikäli kaikki on kunnossa. Hän saa tiedon myös siitä, jos halutun alueen kiintiö on täynnä tai luvanhankinta epäonnistui jostakin muusta syystä.
Myös pienpetokausiluvalle ja nuorisoluvalle on omat palvelunumeronsa, joiden käyttö toimii samalla tavoin.
Pienriistalupien palvelunumerot ovat: 0600 829003 (1 vrk:n lupa), 0600 829004 (2 vrk:n lupa) ja
0600 829005 (3 vrk:n lupa). Pienpetokausiluvan saa numerosta 0600 829006 ja nuorisoluvan numerosta 0600 829007.
Uudet luvat tulivat mahdollisiksi, kun maa- ja metsätalousministeriö vahvisti uuden maksuasetuksen marraskuussa 2008.
Myös moottorikelkkailijoiden uralupien hankinta on helpottunut 2009. Mobiilit uraluvat toimivat samaan tyyliin kuin metsästysluvatkin.
Yhden vuorokauden uraluvan voi tilata numerosta 0600 820282, viikon uraluvan 0600 820283 ja kausiluvan numerosta 0600 829002.
Lisätietoja:
Erikoissuunnittelija Heikki Hallila, Metsähallitus 0205 64 5340
Vs. erikoissuunnittelija Aku Ahlholm, Metsähallitus 0205 64 4660
Lisää aiheesta:
www.metsa.fi/metsastys -->hanki lupa -->kännykkälupa