Hanki kalastuslupa valtion vesille

Kalastusluvan voi hankkia viidellä eri tavalla. Etsi itsellesi sopivin tapa.

Luvat ovat Metsähallituksen julkisia hallintotehtäviä. Kiintiöistä päättää erätalouspäällikkö tai hänen valtuuttama henkilö. Lupatulot Metsähallitus käyttää muun muassa kalavesien hoitoon. Lupien hinnat vahvistaa maa- ja metsätalousministeriö.

1. Kännykkälupa 
Soita automaattinumeroihin, saat luvan tekstiviestillä. Palvelu on avoinna ympäri vuorokauden. Kännykkäluvan voi hankkia kotimaisesta puhelinliittymästä. Myös prepaid kelpaa, jos liittymässä on riittävästi saldoa lupaa varten. Ennen luvan ostoa puhelimesta on kuitenkin poistettava numeron esto.

Virkistyskalastuskohteiden kännykkälupa: Jokaiselle lupa-alueelle on oma numeronsa, jonka näet luettelosta tai jokaisen kohteen omalta sivulta. Saat luvan tekstiviestillä. Ota numero talteen ja soita vasta paikan päältä, sillä lupa tulee voimaan heti. Otathan huomioon, että joillakin kohteilla puhelimen kuuluvuusalue voi olla paikoitellen heikko.

Lue Metsähallituksen virkistyskalastussivut!.

Viehekalastuksen kännykkälupa: Viehekalastuslupa kattaa koko maan valtion vesialueet muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Luvan saa automaattinumeroista, jotka ovat samoja koko maassa.
Viikoksi 0600-820324 19,95 e + mpm (1-3 c)
Kalenterivuodelle 0600-828062 40,31e + mpm (1-3 c) (soitto pyydetään vahvistamaan #-merkillä)
Alle 18-vuotiaille viikoksi 0600-820325 4,97 e + mpm (1-3 c)
Alle 18-vuotiaille kalenterivuodeksi 0600-820326 15,07 e + mpm (1-3 c)

Lue Metsähallituksen viehekalastussivu!

Luvat: virkistyskalastus, viehelupa

2. Puhelinpalvelu
Metsähallituksen kalastuslupia välittää myös Villin Pohjolan puhelinpalvelu. Tilaa lupasi numerosta 0203 44122. Avoinna arkisin 8–16. Saat luvan postissa.

Luvat: virkistyskalastuslupa, viehelupa, pyydyslupa

3. Nettikauppa (siirry nettikauppaan)
Kalastusluvat voit tilata myös internetistä. Metsähallitus tilaa nettikauppapalvelun Villiltä Pohjolalta.

Luvat: virkistyskalastuslupa (Metsähallitus), viehelupa (Metsähallitus), kalastuksenhoitomaksu (MMM), läähikohtaiset vieheluvat (MMM)

4. Toimipisteet (huomaa, että kaikki pisteet eivät myy lupia)
Kalastuslupia voi ostaa myös useista Metsähallituksen asiakaspalvelupisteistä. Tarkista etukäteen palvelupisteen sivulta kohdasta "palvelut", saako aikomastasi paikasta kalastuslupia. Lisäksi lupia myyvät useat yksityiset toimipisteet, jotka löydät kalastuskohteiden kuvauksista.

Luvat: virkistyskalastuslupa, viehelupa, pyydyslupa

5. Postita hakemus
Ammattikalastajien tulee hakea kalastusoikeuttaan hakemuslomakkeella. Hausta ilmoitetaan aina erikseen.

Lisätietoa:

Viimeisin päivitys 26. tammikuuta 2012.
© Metsähallitus 2010
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot