Vattajanniemen kävijätutkimus 2006

Lohtajan Vattajanniemi on Suomen laajin hietikkoisia dyyniluontotyyppejä sisältävä Natura 2000 -alue. Avointa hietikkoa on yhteensä noin 450 ha ja yhtenäisen hiekkarannan pituus on yli 12 km. Alue sijaitsee Keski-Pohjanmaalla, Euoopan nopeimmin kohoavalla rannikko-osuudella noin 30 kilometriä Kokkolasta pohjoiseen. Natura-verkoston ohella alue lukeutuu valtioneuvoston hyväksymiin rantojen- ja harjujensuojeluohjelmiin sekä Suomen tärkeisiin lintualueisiin (FINIBA).

Vattaja on toinen puolustusvoimien valtakunnalliseen käyttöön tarkoitetuista ampuma- ja harjoitusalueista. Keskimäärin hietikot ovat harjoituskäytössä noin 200 vuorokautta vuodessa. Luonnonkauniina paikkana alue on myös ulkoilijoiden ja luontomatkailijoiden suosima käyntikohde. Aluetta hallinnoi Metsähallitus.

Kävijätutkimus on osa Vattajan dyyni -Life-hanketta, jonka päätavoitteita ovat puolustusvoimien harjoitustoimintojen ja virkistyskäytön sovittaminen Natura 2000 -verkoston suojelutavoitteiden edellyttämällä tavalla. Virkistyskäyttäjiin rajautuneessa Vattajanniemen kävijätutkimuksessa selvitettiin vuonna 2006 alueen kävijärakenne, kävijöiden harrastukset, käytön ajallinen ja alueellinen jakautuminen sekä kävijätyytyväisyys. Lisäksi kartoitettiin kävijöiden mielipiteitä alueen käytöstä yleisemmin. Kyselyyn saatiin 271 vastausta.

Lisätietoa

Viimeisin päivitys 3. syyskuuta 2010.
© Metsähallitus 2009
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot