Pallas-Yllästunturin kansallispuiston kävijätutkimus
Pallas-Ounastunturin alueen kävijät 2003
Pallas-Yllästunturin kansallispuisto on Suomen suosituin kansallispuisto. Alueen arvioitu vuotuinen kävijämäärä on 312 000. Puisto perustettiin Suomen vanhimman puiston Pallas-Ounastunturin kansallispuiston tilalle, kun siihen yhdistettiin Ylläs-Aakenuksen vanhojen metsien suojelualue ja muut alueisiin liittyvät suojelualueet ja suojeluvaraukset.
Pallas-Ounastunturin alueella on toteutettu aiemminkin kävijätutkimuksia lähes nykyisen tutkimuksen mallin mukaan ja tutkimukset ovat vertailukelpoisia muiden Metsähallituksen tekemien kävijätutkimusten kanssa.
Vuoden 2003 kävijätutkimuksen aineistoa kerättiin lähes koko vuoden ajan, ja tutkimus kattaa siten hyvin koko kansallispuiston ja sen kävijät. Raportissa on esitetty myös käviöiden liikkuminen puistossa kävijävirtojen avulla. Kävijävirtatutkimus toteutettiin yhdessä kävijätutkimuksen kanssa ja aineistoja pystytään hyödyntämään tulosten arvioinnissa. Vastaavanlainen kävijätutkimus on tehty Ylläs-Aakenuksen alueella vuonna 2000. Kävijätutkimuksen tuloksia hyödynnetään alueen hoidon ja käytön suunnittelussa. Ensimmäinen koko Pallas-Yllästunturin kansallispuiston alueen kävijätutkimus tehdään vuonna 2008.
Lisätietoa