Merenkurkun saariston maailmanperintöalueen kävijätutkimus 2009

Besökarundersökning på världsarvet Kvarkens skärgård 2009

Tutkimus on julkaistu sekä suomeksi että ruotsiksi.

Tiivistelmä

Merenkurkun saariston maailmanperintöalue sijaitsee Korsnäsin, Maalahden, Mustasaaren ja Vöyri-Maksamaan kuntien ja Vaasan kaupungin saaristoalueilla. Merenkurkun saaristo hyväksyttiin Unescon maailmanperintöluetteloon vuonna 2006, ja se muodostaa Ruotsin Korkean Rannikon (Höga Kusten) kanssa yhteisen maailmanperintökohteen. Merenkurkun saaristo edustaa tyypillistä maankohoamisrannikkoa ja siellä on geologisesti arvokkaita jääkauden jälkeensä jättämiä moreeneja. Luonnolle on tyypillistä kivikkoisuus, karikkoisuus sekä matalat merenlahdet. Merenkurkun saaristossa on eläviä kyläyhteisöjä ja merkittäviä kulttuuriperintökohteita. Luontoarvojensa ohella Merenkurkun saaristolla on suuri merkitys paikallisten asukkaiden arkiympäristönä ja virkistysalueena.

Merenkurkun saariston maailmanperintöalueella tehtiin kesällä 2009 kävijätutkimus. Kävijätutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin ohjattuna kyselynä 1.7–30.9.2009. Kävijätutkimuksen aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin.

Vastaajista 65 % saapui Merenkurkun saariston maailmanperintöalueelle heinäkuussa. Suosituimpia vierailukohteita olivat Raippaluodon silta, Svedjehamn sekä Björköbyn ja Raippaluodon kylät. Vastaajien keski-ikä oli 45 vuotta. Ulkomaalaisten osuus vastaajista oli 9 %. Suomalaisia vierailijoita tuli alueelle eniten maailmanperintöalueen lähikunnista ja pääkaupunkiseudulta. Vastanneiden selvä enemmistö oli päiväkävijöitä. Päiväkävijät viipyivät alueella keskimäärin kolme tuntia ja yöpyjät noin kahdeksan vuorokautta. 59 % vastanneista oli vieraillut maailmanperintöalueella aiemminkin.

Tärkeimpiä syitä alueelle saapumiseen olivat maisemat, luonnon kokeminen, rentoutuminen ja yhdessäolo oman seurueen kanssa. Suosituimmat harrastukset maailmanperintöalueella olivat kävely, luonnon tarkkailu ja kahvilassa tai kioskilla käynti. Luonnon rauhasta nauttiminen ja rento lomailu oman perheen kesken painottuivat käynneissä.

Kävijöiden odotukset täytti parhaiten luonnonympäristö. Tyytyväisimpiä oltiin maiseman vaihteluun ja yleiseen siisteyteen. Kielteistä palautetta saivat eniten osakseen tienvarsien pysähdyspaikat ja erityistarpeiden riittämätön huomioon ottaminen (esim. liikuntaesteisten tarpeet). Kokonaisuudessaan palvelujen määrään ja laatuun oltiin tyytyväisiä.

Kävijätutkimuksen johtopäätöksenä voidaan todeta, että maailmanperintöarvo tarjoaa vielä hyödyntämättömiä mahdollisuuksia alueen palveluiden ja aktiviteettien kehittämiselle.

Sammandrag

Världsarvet Kvarkens skärgård ligger i skärgården i kommunerna Korsnäs, Malax, Korsholm, Vasa och Vörå-Maxmo. Kvarkens skärgård upptogs år 2006 på UNESCO:s världsarvslista och bildar tillsammans med Höga Kusten i Sverige ett gemensamt världsarv. Kvarkens skärgård är en typisk landhöjningskust och där förekommer geologiskt värdefulla moränformationer från istiden. Karakteristiska drag för naturen på området är stenighet, karghet och grunda havsvikar. I Kvarkens skärgård finns levande bygemenskaper och betydande kulturarvsobjekt. Kvarkens skärgård är viktig inte bara på grund av sina naturvärden utan också som rekreationsområde och vardagsmiljö för lokalbefolkningen.

Det gjordes en besökarundersökning på världsarvet Kvarkens skärgård sommaren 2009. Man insamlade uppgifterna handlett och med hjälp av frågeformulär 1.7–30.9.2009. Besökarundersökningens material analyserades med statistiska metoder.

65 % av svararna besökte världsarvet Kvarkens skärgård i juli. De populäraste besöksmålen var Replot bro, Svedjehamn och byarna Björköby och Replot. Svararnas medelålder var 45 år. Utlänningarnas andel av svararna var 9 %. Flest finska besökare kom från världsarvsområdets närkommuner och huvudstadsregionen. En klar majoritet av svararna var dagsgäster. Dagsgästerna vistades i medeltal tre timmar på området, övernattarna ca åtta dygn. 59 % av svararna hade besökt världsarvsområdet även tidigare.

De viktigaste orsakerna till besöken var landskapen och naturupplevelserna samt avkoppling och samvaro med det egna sällskapet. Att promenera, att observera naturen och att besöka en kiosk eller café på området var de populäraste aktiviteterna bland besökarna. Viktigast för besökarna var att får njuta av naturens lugn och att fira semester med den egna familjen.

Besökarnas förväntningar uppfylldes bäst när det gäller naturmiljön. Nöjdast var besökarna med det omväxlande landskapet och områdets allmänna snygghet. Mest negativ kritik fick parkeringsplatserna utmed vägarna och det att specialbehov inte har beaktats i tillräcklig grad (t.ex. handikappades behov). I det stora hela var besökarna nöjda med mängden av och kvaliteten på tjänsterna.

Av besökarundersökningen kan man dra slutsatsen att det faktum att området upptagits på världsarvslistan erbjuder outnyttjade möjligheter att utveckla dess service och aktiviteter.

Lisätietoa / Mera information

 

Viimeisin päivitys 3. syyskuuta 2010.
© Metsähallitus 2009
Metsähallitus, PL 94 (Vernissakatu 4), 01301 Vantaa, Vaihde 0205 64 100 Sivukartta | Palaute | Yleiset käyttöehdot