Luonnonsuojeluyhteistyötä kotimaassa ja maailmalla
Metsähallituksen luontopalvelujen toimintaperiaatteisiin kuuluu yhteistyö erilaisten organisaatioiden kanssa yhteisen päämäärän toteuttamiseksi.
Tutkimusyhteistyö
Metsähallitus ei ole tutkimuslaitos, joten yhteistyö erilaisten tutkimuslaitosten kanssa on tärkeää tutkimustiedon saamiseksi hoitamiemme alueiden ja lajien suojelussa ja hoidossa.
Vapaaehtoistyö
Suojelualueiden hoidossa ja lajien kantojen seurannassa saadaan arvokasta tukea vapaaehtoista työtä tekeviltä kansalaisilta ja alan harrastajilta.
Kansainvälinen yhteistyö
Metsähallituksen luontopalvelujen kansainvälinen yhteistyö on osa Suomen ympäristöhallinnon kansainvälistä toimintaa. Siinä keskitytään Fennoskandian boreaalisen luonnon suojeluun, koska se tukee suomalaisen luonnon suojelua. Yhteistyö on tiivistä etenkin Venäjän, mutta myös Viron, Norjan ja Ruotsin kanssa.
Lisäksi Metsähallitus toimii aktiivisesti Suomen ympäristöhallinnon edustajana valtioiden ja kansainvälisten järjestöjen välisessä yhteistyössä. Yhteistyötä on myös Kiinan Hunanin maakunnan ja Etelä-Korean kanssa.
Motivoimme henkilöstöämme hakeutumaan kansainvälisiin tehtäviin hankkimaan uudenlaisia valmiuksia ja osaamista, kasvattamaan yhteistyöverkostoa sekä kansainvälisessä kanssakäynnissä tarvittavia taitoja ja kielitaitoa. Vastaavasti tarjoamme myös ulkomaisille harjoittelupaikkoja kansainvälisen verkostoitumisemme tukemiseksi.