På svenska | In English | Sámegillii
Unik – Luontomatkailun edellytysten kehittäminen Merenkurkun saariston maailmanperintöalueella Merenkurkun saaristo liitettiin UNESCOn maailmanperintölistalle vuonna 2006. Se muodostaa yhdessä Ruotsin Höga Kustenin kanssa ainutlaatuisen maailmanperintökohteen. Merenkurkun saaristo on maamme ensimmäinen luonnonperintökohde. ”Luontomatkailun edellytysten kehittäminen Merenkurkun saariston maailmanperintöalueella” -hanke (Unik) pyrki muiden alueella toimivien hankkeiden ja toimijoiden kanssa vastaamaan luontomatkailun lisääntymisen tuomiin haasteisiin. Hankkeen toteutti Metsähallituksen Pohjanmaan luontopalvelut. Kaksivuotinen hanke päättyi kesäkuussa 2011. Tavoite Hankkeen tavoitteena oli luoda edellytyksiä ekologisesti, sosiokulttuurisesti ja taloudellisesti kestävän matkailun kehittymiselle Merenkurkun saariston maailmanperintöalueella. Hankkeen erityistavoitteina olivat:
Hankkeen toimenpiteisiin kuuluivat:
Rahoitus Unik-hankkeen kokonaisbudjetti oli 270 000 €. Hankkeen päärahoitus tuli Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2007–2013 kautta ja valtion vastinrahoitusosuudesta Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kautta. Hanketta rahoitti myös Svenska kulturfonden. Lisätiedot