Metsähallituksen 150-vuotinen historia lyhyesti

1850–1900

Vielä 1800-luvun alkupuolella Suomen metsäomaisuuden määrästä ei ollut tarkkaa käsitystä ja metsien pelättiin loppuvan. Puuta käytettiin muun muassa rauta- ja sahateollisuudessa ja sitä tarvitsivat sekä talonpojat että tilaton väestö.

Isonjaon myötä kruununmetsät erotettiin yksityisistä maista ja metsälainsäädäntöä alettiin uudistaa. Kansalaiset hakkasivat kuitenkin edelleen kruununmetsiä omiin tarpeisiinsa vanhaan tapaan. Vuonna 1851 Suomeen perustettiin väliaikainen metsänhoitolaitos, joka vakinaistettiin vuonna 1859. Metsähallitus oli saanut alkunsa.

Kansan kannalta metsähallinto merkitsi uutta valvontajärjestelmää kruunun metsille, joita aiemmin oli käytetty vapaasti. Metsähallinnon tehtävänä oli hoitaa ja suojella metsiä sekä tuoda tuloja kruunulle puuta myymällä. Metsävirkakunnan kouluttamiseksi Evolle perustettiin metsänhoito-opisto.

1900–1940

1900-luvun alussa metsähallinto tehostui ja siitä tuli teollisuuden merkittävä puuntoimittaja. Viraston kieleksi otettiin suomi, nimeksi Metsähallitus ja päätösvaltaa laajennettiin ylijohtajalta Metsähallituksen kollegiolle.

Professori A. K. Cajanderin johdolla tavoiteltiin entistä selkeämmin tehokkuutta hallintoa uudistamalla, hakkuita lisäämällä ja metsänhoitoa kehittämällä. Pohjoisen metsävarat otettiin käyttöön ja Metsähallitus pestasi omaa työvoimaa suurille savotoille, joita ryhdyttiin tekemään hankintahakkuina. Myös oma sahaustoiminta käynnistettiin.

Valtio lähti mukaan myös metsäteollisuuteen. Sillä oli enemmistöomistus kahdessa metsäteollisuusyrityksessä, ja Metsähallitus perusti Veitsiluodon sahan ja selluloosatehtaan. Talvi- ja jatkosota muuttivat kuitenkin nopeasti metsänhoidollista ajattelua, kun puuta oli saatava äkkiä ja suuria määriä.
 

1950–1970

Sotien jälkeen tavoitteena oli selvitä jälleenrakennuksesta ja sotakorvauksista sekä nostaa Suomen elintasoa metsävarojen avulla. Tehostetut hakkuut pohjoisessa jatkuivat.

Valtion metsien syrjäinen sijainti oli haaste ja kuljetusolot puutteellisia. Tehokkuuden lisäämiseksi Metsähallituksen uusi pääjohtaja N. A. Osara vakiinnutti jo sodanaikana käytetyt suuret avohakkuut, joiden jättämät aukot saivat nimekseen ”Osaran aukeat”. Kautensa loppupuolella 50-luvun lopulla Osara alkoi kuitenkin nähdä laajojen avohakkuualojen ongelmat ja esitti avohakkuualojen pienentämistä.

Metsähallituksesta kehittyi 1950-luvulta lähtien edelläkävijä metsätalouden koneellistamisessa. 1960-luvulla kehitettiin myös metsänviljelyä, metsänuudistamista ja metsänparannusta, jotka perustuivat valtion Teho- ja Mera-ohjelmiin.

1970–2009

Yhteiskunnallinen suhtautuminen metsään ja luontoon muuttuivat 1960- ja 1970-luvuilla niin, että virkistyskäyttöä alettiin arvostaa enemmän, luonnonsuojeluliike voimistui ja metsätaloutta kritisoitiin. Valtion maita haluttiin luonnonsuojelualueiksi, mikä oli monesti ristiriidassa metsätalouskäytön kanssa. Arvojen muutos alkoi vaikuttaa myös valtion maankäyttöpolitiikkaan ja Metsähallituksen toimintaan.

Kansallispuistoverkkoa laajennettiin, ja Metsähallitukseen perustettiin luonnonsuojelualuetoimisto vuonna 1981. Muun muassa vanhojen metsien luontoarvoja alettiin selvittää ja kansallisen metsäpolitiikan ohjenuoraksi tuli metsien kestävä käyttö ja hoito.

Metsähallitus muuttui vuonna 1994 liikelaitokseksi, jonka tulosalueita olivat tuolloin metsätalous, virkistyspalvelut, luonnonsuojelu, siemen- ja taimituotanto sekä taitotietopalvelut.

Metsähallituksen maa- ja vesialueita käytetään 2000-luvulla yhä monipuolisemmin, ja Metsähallitukseen on kehittynyt paljon erilaista luonnonvara-alaan liittyvää asiantuntemusta.