Julkaistu 5.12.2019

Vuoden 2019 luontovapaaehtoiseksi Tiina Tikkanen

Metsähallituksen Luontopalvelut palkitsee 5.12. 2019 Vuoden luontovapaaehtoisen kansainvälisen Vapaaehtoisten päivän kunniaksi. Tänä vuonna tunnustus jaetaan Tiina Tikkaselle.

Helsinkiläinen Tiina Tikkanen on vapaa-ajallaan esimerkillisesti osallistunut suomalaisen luonnon suojeluun poistamalla haitallisia vieraslajeja ja tekemällä talkootyötä useiden järjestöjen sekä Metsähallituksen kanssa. Hän on myös aktiivisesti antanut palautetta luonnonsuojeluun liittyvissä asioissa. Tiinan ilo, energia ja uutteruus tarttuvat helposti muihin luonnonhoitotyötä tekeviin.

vuoden 2019 luontovapaaehtoinen Tiina Tikkanen, jota onnittelee luontopalvelujohtaja Timo Tanninen. Kuva: Jussi Helimäki.Tiina Tikkasen peräänantamattoman ja määrätietoisen asenteen ansiosta moni pääkaupunkiseudulle asumaan asettunut haitallinen vieraskasvi on saanut lähtöpassit. Vieraslajien poisto on tärkeää alkuperäisten lajien ja elinympäristöjen säilymiselle. Luonnonhoitotöiden pariin Tiina on päätynyt WWF:n ja Metsähallituksen Luontopalvelujen talkooleirien innoittamana.

Tiinan mielestä on tärkeää tunnistaa vapaaehtoisten ja vapaaehtoistyön monimuotoisuus. Joillekin sopii esimerkiksi kertaluontoinen toiminta, kun taas Tiinan kaltaisille pitkäjänteiseen työhön sitoutuneille vapaaehtoisille on tarjottava mahdollisuus oppia ja syventää osaamista. Vapaaehtoistoimintaa järjestävän tahon on oltava vahvasti läsnä ja huolehdittava siitä, että työ tehdään oikein, turvallisesti ja tehokkaasti, mutta rennon tunnelman vallitessa. Taitojen karttuessa vapaaehtoisen oma motivaatio kasvaa ja hän voi halutessaan toimia myös hyvin itsenäisesti.

– Erilaiset, eri elämäntilanteissa ja ammateissa toimivat ihmiset tarkastelevat maailmaa eri näkökulmista. Näkemykset ja mielenkiinnon kohteet ympäristöasioissa ovat meillä ihmisillä hyvin erilaisia. Siksi vapaaehtoisen täytyy voida toimia niiden asioiden parissa, jotka hän itse kokee tärkeiksi, Tiina toteaa.

Vuosittain Metsähallituksen kohteilla työskentelee tuhansia vapaaehtoisia.

– Vapaaehtoiset ovat meille valtava rikkaus, eivätkä ainoastaan sen vuoksi, että tekevät erittäin merkittävää työtä yhteisen luontomme hyväksi. He tuovat meille uusia raikkaita tuulahduksia ulkomaailmasta ja ravistelevat myös mukavasti toisinaan hyvinkin tiukkaan pinttyneitä käsityksiämme. Tämä jos jokin on hyväksi meille, kertoo Hannele Kytö, Metsähallituksen Luontopalvelujen vapaaehtoistoiminnan koordinaattori.

Vapaaehtoistoiminnan lähtökohtana Metsähallituksen Luontopalveluissa on se, että jokaisella ihmisellä on oikeus osallistua yhteisen luontomme suojeluun, ja jokainen on siinä työssä yhtä merkittävässä asemassa.

– Vapaaehtoistöissä kaikki ovat tasavertaisia. Talkoissa tittelit ja sosiaaliset asemat unohtuvat, kun ryhmä ihmisiä toimii saman tärkeäksi kokemansa asian äärellä, sanoo Tiina.

Tiinan mielestä vapaaehtoisen näkökulmasta tärkeää on joustavuus ja tilannetaju; jokainen toimii taitojensa ja voimavarojensa mukaan. Tämä kun on vapaaehtoistoiminnan järjestäjällä hanskassa, niin hommat kyllä hoituvat. Luottamusta ja toisen kunnioitusta ei myöskään sovi unohtaa.

Yhteisestä ympäristöstä huolehtiminen on Tiinalle tärkeää. Metsähallituksen Luontopalveluiden hoitamien kaukaisempien kohteiden lisäksi hän on aktiivinen toimija Helsingin Roihuvuoressa.

– On hienoa, miten myös Roihuvuori-Seura tukee jäsenistä lähtevää vapaaehtoistoimintaa. Jokainen saa kantaa kortensa kekoon oman mielenkiintonsa kohteen mukaisesti tässä omassa lähiympäristössään.

Kuvassa Vuoden luontovapaaehtoinen 2019 Tiina Tikkanen, jota onnittelee luontopalvelujohtaja Timo Tanninen. Kuva: Jussi Helimäki.

Lisätietoja:
Metsähallituksen Luontopalvelut, Vapaaehtoistyön koordinaattori
Hannele Kytö, puh. 040 184 9709 / hannele.kyto(at)metsa.fi