Julkaistu 12.6.2019

Sateinen alkukesä auttoi metsänistutusta Etelä-Suomessa

Kesätyöntekijä istuttaa puuntaimia valtion maalla (Kuva: Marjaana Ahokumpu)

Metsänistuttajat ahkeroivat valtion mailla koko maassa. Pohjois-Suomessa joukossa on myös kesätyöntekijöitä.

”Istutukset ovat täydessä vauhdissa kaikkialla valtion mailla. Nuoret kesätyöntekijät, omat metsurimme sekä metsäpalveluyrittäjät istuttavat kevät- ja syysistutuksissa kaikkiaan 21 miljoonaa kuusen- ja männyntainta”, kertoo metsänhoitojohtaja Heikki Savolainen.

Etelä-Suomen alueelle Metsähallituksen kokonaismäärästä istutetaan yli 7 miljoonaa tainta, puolet mäntyä ja toinen puoli kuusta. Alueen kevätistutukset saadaan valmiiksi kesäkuun kuluessa, kokonaismäärästä osuus on 55 %. Loput istutetaan syksyllä.

“Etelä-Suomessa sateinen alkukesä on ollut hyvä istutusten kannalta. Taimet juurtuvat ja lähtevät hyvin kasvuun”, toteaa Savolainen.

Valtion maiden istutukset toteutetaan pääosin metsäpalveluyritysten kilpailutetuilla sopimuksilla. Yksi neljäosa istutuksista teetetään vakituisilla metsureilla ja määräaikailla kesätyöntekijöillä.

Lisätietoja:
Metsähallitus Metsätalous Oy, metsänhoitojohtaja Heikki Savolainen, p. 0400 234 976.