Julkaistu 16.1.2018

Saimaannorpan pesintään tarvitaan jälleen apukinoksia

Metsähallitus tekee yhdessä apukinoksia vapaaehtoisten, Itä-Suomen yliopiston ja WWF:n kanssa jo viidentenä peräkkäisenä talvena. Apukinoksia tarvitaan saimaannorpan pesinnän turvaksi, sillä lumitilanne Saimaalla on pesien kannalta jälleen heikko.

Saimaa on saanut yhtenäisen jääpeitteen vasta tammikuun puolella ja osa suurista selkävesistä on jäätynyt vasta viime päivien aikana. Jää on monin paikoin edelleen heikkoa, eikä sen päälle ole kertynyt lainkaan lunta norpalle pesätarpeiksi.

Metsähallitus koordinoi apukinosten tekemistä osana Saimaannorppa-LIFE-hanketta ja apukinoksia aletaan kasata heti kun lumi- ja jääolosuhteet sallivat. Apukinosten sijaintipaikat on suunniteltu aiempien pesimähavaintojen perusteella sopiville rannoille. Omin päin ei kinoksia pidä lähteä kolaamaan eikä norppia saa houkutella pesimään esimerkiksi kesämökkien lähelle, sillä siellä syntyvien kuuttien todennäköisyys menehtyä on luonnontilaista rantaa suurempi. Saimaannorpan pesäkinosten tulisi olla valmiina ennen helmikuun puolivälin tienoilla alkavaa synnytysjaksoa.

”Ilman pesän suojaa kuutit ovat alttiita pedoille ja ihmisen aiheuttamalle häiriölle, ja ne ovat vaarassa kuolla jo imetysaikana. Apukinoksia tekemällä on tarkoitus varmistaa, että jokainen poikanen saisi syntyä kestävän pesän suojaan eikä avoimelle jäälle”, kertoo Metsähallituksen suojelubiologi Miina Auttila.

Apukinokset osaksi saimaannorpan suojelua

Apukinoksia tehtiin ensimmäisen kerran suojelutoimena vuonna 2014, minkä jälkeen niitä on heikkojen lumiolosuhteiden vuoksi kasattu vuosittain. Näiden neljän vuoden aikana on tehty kaikkiaan 800 apukinosta ja niihin on syntynyt 190 kuuttia, mikä on hieman reilut 60 % noiden vuosien kokonaissyntyvyydestä. Apukinosmenetelmän käyttöönotto on tehty osana Saimaannorppa-LIFE -hanketta. Apukinokset on tehokkuutensa ansiosta lisätty yhdeksi vakiintuneeksi saimaannorpan suojelumenetelmäksi Ympäristöministeriön viime marrasjuussa hyväksymässä Saimaannorpan suojelun strategiassa ja toimenpidesuunnitelmassa.

Lisätietoja:
Suojelubiologi Miina Auttila, Metsähallituksen Luontopalvelut, puh. 040 637 6324, miina.auttila@metsa.fi
Suojelubiologi Jouni Koskela, Metsähallituksen Luontopalvelut, puh. 0400 188 825, jouni.koskela@metsa.fi
www.metsa.fi/saimaannorppalife
www.metsa.fi/saimaannorppa
Itä-Suomen yliopiston saimaannorppatutkimus (www.uef.fi)