Julkaistu 15.6.2018

Perämeren timantti yritetään pelastaa: Ulkomerelle istutettiin 280 000 poikasta

Metsähallituksen kala-ammattilaiset onnistuivat istuttamaan äärimmäisen uhanalaista meriharjusta ulkomerelle Merivartioston avulla. Perämeren timantiksi kutsutun arvokalan poikaset uivat nyt Ulko- ja Maakrunnin vesillä. Meriharjuksen perimä on otettu turvaan Luonnonvarakeskuksen Keminmaan laitokselle.

Eräsuunnittelija Kari Sarajärvi ja erätarkastaja Markus Aho istuttamassa meriharjusta ulkomerelle Merivartioston avulla. Kuva: Metsähallitus

Meriharjus on vähiin käynyt kala, joka kutee meressä päinvastoin kuin harjukset yleensä. Työ meriharjuksen pelastamiseksi jatkuu määrätietoisesti.

Pelastusoperaatio aloitettiin Metsähallituksen Eräpalvelujen johdolla vuonna 2014. Aluksi Metsähallitus laati maa- ja metsätalousministeriön pyynnöstä meriharjusta koskevan hoitosuunnitelman yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen ja paikallisten toimijoiden kanssa.

Jotta kanta olisi turvassa, Perämeren Ulkokrunnin vesiltä pyydettiin emokalasto talteen yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen (Luke) ja Krunni-säätiön kanssa. Emokalasto sijoitettiin Luken Keminmaan laitokselle. Ensimmäiset tuki-istutukset tehtiin vuoden 2017 kesäkuussa.

Nyt Metsähallituksen eräsuunnittelija Kari Sarajärvi ja erätarkastaja Markus Aho istuttivat 280 000 vastakuoriutunutta poikasta Ulko- ja Maakrunnin vesille. Istutukset tehtiin ulkomeren kivikkoisille rannoille, joihin meneminen tuo omat haasteensa. Työ ei olisi onnistunut ilman Merivartioston apua.

Maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen kala

Selkämerellä, Merenkurkussa ja Perämerellä menneinä vuosikymmeninä yleisenä esiintynyt merikutuinen harjus on taantunut sukupuuton partaalle. Meriharjus on luokiteltu äärimmäisen uhanalaiseksi. Tällä hetkellä kalastusasetuksen mukaisesti harjus meressä on rauhoitettu.

Meriharjuksen biologinen suojeluarvo on suuri, sillä laji kuuluu Pohjanlahden alkuperäiseen kalastoon. Murtovedessä lisääntymään sopeutuneena se on maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen harjusmuoto.

Tavoitteena on estää meriharjuskantojen häviäminen Suomesta. Pitkällä aikavälillä tavoitteena on saada meriharjuskannat elinvoimaisiksi ja kestävän kalastuksen piiriin.

Meriharjuksen kannanhoito vaatii pitkäjänteistä yhteistyötä viranomaisilta, vesialueen omistajilta, paikallisilta päätöksentekijöiltä ja kalastajilta. Tuloksia hoitotoimista on odotettavissa aikaisintaan 10 vuoden kuluttua niiden aloittamisesta.

Lisätietoja
Eräsuunnittelija Kari Sarajärvi, Metsähallitus, 0400-296113 tai kari.sarajarvi(at)metsa.fi
Lue pelastusoperaatiosta Metsähallituksen Eräluvat.fi-sivuilta!