Julkaistu 10.1.2019

Örön saarelle haetaan yrittäjää

Saaristomeren kansallispuistossa sijaitsevalle Örön saarelle haetaan yrittäjää vastamaan vierasvene-, ravintola ja majoituspalveluista. Monipuolinen luontomatkailukokonaisuus on tarjolla Kemiönsaaren edustalla, noin puolen tunnin venematkan päässä Kasnäsin vierasvenesatamasta. Örön saarelle tehtiin noin 30 000 käyntiä vuonna 2018.

– Tarjolla on korkealuokkainen ja monipuolinen luontomatkailukohde. Saaressa on 70-paikkainen vierasvenesatama ja laadukkaat ravintola-, sauna- ja majoitustilat. Ne yhdistettynä saaren sotilashistoriallisiin nähtävyyksiin ja ainutlaatuiseen luontoon luovat mahtavat puitteet, missä on paljon mahdollisuuksia yrittäjälle, sanoo aluejohtaja Henrik Jansson Metsähallituksesta.

Yrittäjältä edellytetään toimivaa palvelukonseptia, aiempaa kokemusta vastaavasta liiketoiminnasta saaristossa ja sitoutumista kestävän luontomatkailun periaatteisiin.

Örön saaren omistaa Suomen valtio ja sitä hallinnoi Metsähallituksen Luontopalvelut. Örö oli Puolustusvoimien käytössä vuoden 2015 loppuun saakka. Metsähallitukselle siirtymisen jälkeen saari avautui yleisökäyttöön 2016. Metsähallitus on investoinut 5,5, miljoonaa euroa saaren kehittämiseen.

Saaren päänähtävyyksiin kuuluvat hienosti säilyneet kasarmialueet, järeät Obuhov-tykit sekä eri-ikäiset puolustusasemat ja linnoitteet. Saarelta löytää ainutlaatuista luontoa; paahdenummet ja hiekkarannat ovat säilyneet lähestulkoon koskemattomina jo yli sadan vuoden ajan. Örössä onkin runsaasti perhos- ja kasvilajeja, joita ei ole havaittu missään muualla Suomessa. Myös linnustoltaan saari on rikas.

Hakemukset on jätettävä 7.2.2019 klo 23.59 mennessä. Tarkemmat hakuohjeet löytyvät sivulta www.luontoon.fi/oro/ajankohtaista.

Lisätietoa:

kenttäpäällikkö Anssi Riihiaho, Metsähallitus, Rannikon Luontopalvelut: anssi.riihiaho(at)metsa.fi, puh. 040 552 7516