Julkaistu 11.1.2019

Naalien pesätarkastuksissa ei havaittu pesintöjä vuonna 2018

Vuoden 2018 talvella ja kesällä tehtiin kaikkiaan 357 tarkastuskäyntiä 247 tunnetulle naalin pesälle. Enontekiöllä todettiin tammi-helmikuun aikana yksi naalin käyttämä pesä. Lopputalvesta ja kesällä pesä ei enää ollut asuttuna.

Tämän lisäksi naalista tehtiin Enontekiöllä ja Utsjoella useita varmistettuja näköhavaintoja
sekä epävarmoiksi jääneitä jälkihavaintoja.

Myyrien ja sopulin määrät olivat vähäiset, ja myös kettuja eli naalin kilpailijalajia oli tuntureilla selvästi vähemmän kuin vuonna 2017. Havaintoja pesillä asuneista tai liikkuneista ketuista kirjattiin kaikkiaan 34 eri pesältä, lisäksi kahdeksalla pesällä oli merkkejä pesän kaivamisesta mutta kaivaja jäi epäselväksi.

Metsähallituksen naalirekisterissä on 334 naalin-/ketunpesää, joista reilut 100 pesää on niin pahasti romahtanut, etteivät ne ole enää jokavuotisen tarkastustoiminnan piirissä. Käsivarren alueella tarkastuksiin osallistui Metsähallituksen lisäksi Luonnonvarakeskuksen henkilökuntaa ja vapaaehtoisia.

Yhteistyötä Ruotsin ja Norjan kanssa

Vuoden 2017 alusta käynnistyi Suomen, Ruotsin ja Norjan yhteinen, kolmivuotinen ja EU:n
rahoittama Interreg Nord ”FELLES FELLREV NORD”-hanke naalin suojelun edistämiseksi. Hankkeen pääkoordinaattori on Ruotsista Norrbottenin lääninhallitus ja Suomesta mukana on Metsähallituksen Luontopalvelut.

Hankkeen tärkeimmät tavoitteet ovat Fennoskandian naalikannan vahvistaminen, yhteisten toimintatapojen kehittäminen naalikannan seurantaan ja suojeluun sekä tiedottaminen naalin merkityksestä tunturiluonnon tilan indikaattorina.

Vuonna 2018 hankkeen käytännön toimina ovat mm. kettujen metsästys, naalien lisäruokinta,
seurannan tehostaminen Lisäruokinnan mahdollistamisessa on mukana myös WWF. Hankeen myötä myös ensimmäiset WWF:n kouluttamat vapaaehtoiset osallistuivat naalinpesien seurantaan.

Naali on luokiteltu Suomessa äärimmäisen uhanalaiseksi.

Lisätietoja
Ylitarkastaja Tuomo Ollila, puh. 0400 241448, sähköposti tuomo.ollila(at)metsa.fi