Julkaistu 8.2.2019

Metsähallitus palkitsee sopimusyrittäjiään – 500 000 euroa laatupalkkioihin

Metsähallitus kannustaa sopimusyrittäjiään hyvään työn jälkeen maksamalla kaivinkonemuokkaus- ja puunkorjuuyrittäjille laatupalkkioita.

Rahallisen palkkion suuruus vaihtelee 2-4 prosentin välillä yrittäjän vuoden 2018 urakkamaksuista. Metsähallituksen maksamat laatupalkkiot puunkorjuussa ja kaivinkoneella tehtävässä maanmuokkauksessa ovat arvoltaan yhteensä noin 500 000 euroa.

Kaivinkonemuokkauksen laatupalkkio maksettiin ensimmäisen kerran viime vuonna. Nyt palkkiomenettely on otettu käyttöön myös puunkorjuussa.

”Haluamme kannustaa yrittäjiä huippulaatuun porkkanan avulla. Laatupalkkiosta yrittäjä saa vastineeksi katetta sille työlle, jonka hän on käyttänyt ammattitaitoisten kuljettajien valintaan ja kouluttamiseen, korkeatasoisen työn tekemiseen ja työjäljen omavalvontaan. Yrittäjien laatutason kehittymisen kautta pystymme palvelemaan asiakkaitamme entistä paremmin”, Metsähallitus Metsätalous Oy:n asiakkuusjohtaja Heikki Kääriäinen vakuuttaa.

Laatupalkkio maksettiin kaikkiaan 22 puunkorjuuyrittäjälle, keskimääräinen palkkio oli 21 000 euroa.

”Arvioinnin kohteena olivat korjuumäärätavoitteiden täyttäminen, apteeraus ja puutavaran laatu, työnjälki maastossa sekä hakkuukoneen mittalaitteen kalibroiminen”, Heikki Kääriäinen kertoo.

Kaivinkonemuokkauksessa arvioitavia laatutekijöitä olivat urakointiohjelman toteutuminen sekä viljelykelpoisten kohteiden määrä hehtaaria kohden.

“Yrittäjäkohtaisten palkkioiden suuruus vaihteli 800-5000 euron välillä”, metsänhoitojohtaja Heikki Savolainen toteaa.

Metsähallitus hankkii kaikki urakointipalvelut palveluina alan yrittäjiltä julkisten hankintakilpailujen kautta. Laatupalkkio on osa Metsähallitus Metsätalous Oy:n urakointistrategiaa, jonka keskeisenä ajatuksena on hankkia laadukkaita palveluja kustannustehokkaasti.

Lisätietoja:

Puunkorjuu: Metsähallitus Metsätalous Oy, asiakkuusjohtaja Heikki Kääriäinen, p. 0400 344 685.
Kaivinkonemuokkaus: Metsähallitus Metsätalous Oy, metsänhoitojohtaja Heikki Savolainen, p. 0400 234 976.