Julkaistu 6.3.2018

Luontomatkailutuotteet Pallas–Yllästunturin kansallispuiston maineella maailmalle

Mukana työssä on Metsähallituksen Luontopalvelujen lisäksi yli 80 Pallas–Yllästunturin kansallispuiston yhteistyöyritystä sekä Enontekiön, Kittilän, Kolarin ja Muonion kunnat ja muita Lapin matkailutoimijoita. EU:n aluekehitysrahaston 450 000 euron tuen ja mukana olevien kumppanien ansiosta työhön on yli puoli miljoonaa euroa.

Luontomatkailutuotteet helposti löydettäviksi

Jo olemassa olevia ja nyt luotavia luontomatkailutuotteita ja kansallispuiston palveluja nostetaan uudella tavalla esille. Niistä tehdään selkeitä kansallispuiston TOP 10 -luontomatkailutuoteperheitä, joista matkailijan on helppo valita ja ostaa mieluisa tekeminen tai löytää sopivan tasoinen reitti. Tavoitteena on, että niin kansainvälinen matkailija kuin kotimainen retkeilijä löytää tuotteet ja kohteet helposti. Puiston TOP 10 -reitit saavat myös vaativuusluokitukset ja kaikkialta tulevia asiakkaita palvelevat kuvaukset.

Uudet, selkeät ja riittävän kaukaa matkailualueelle tuovat lähestymisopasteet ja luontokohteiden lähtöopasteet tekevät alueen löytämisen jatkossa entistä helpommaksi.

Näkyvyyttä useilla kielillä

Maailmalla kansallispuistot tunnetaan puhtaista ja vastuullisista luontoelämyksistä. Pallas-Yllästunturin kansallispuistoa hyödyntää tällä hetkellä 140 yritystä asiakkaita luontokohteille vieden tai brändimarkkinoinnissa. Tarjontaa on kuitenkin välillä vaikea löytää, eikä kansallispuiston hyvää mainetta ole aina osattu hyödyntää. Löydettävyyttä on vaikeuttanut myös suppea kielivalikoima, jolla tuotteet on esitelty.

Kansallispuiston, yhteistyöyritysten ja luontomatkailutuotteiden verkkonäkyvyys paranee kielivalikoimaa laajentamalla, linkityksiä parantamalla, TripAdvisoria, Googlea ja Wikipediaa hyödyntämällä ja sosiaalisen median asiasanoitusta keskittämällä. Viestinnän pullonkaula on ollut sopivan kuva- ja videomateriaalin vähäisyys, mutta nyt kuvamateriaalia tulee lisää yhteiseen käyttöön.

Lisätietoa:

Puistonjohtaja Pekka Sulkava, Metsähallitus, puh. 0400 815 660, sähköposti pekka.sulkava(at)metsa.fi

Pallas–Ylläs TOBE1 -hanketta rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto ”Kestävää kasvua ja työtä 2014–2020, Suomen rakennerahasto” -ohjelmasta. Hankkeen päähakija on Metsähallituksen Luontopalvelut, kumppaneita ovat yli 80 alueen yrittäjää sekä Kolarin, Kittilän, Muonion ja Enontekiön kunnat.

Hanke on kooltaan 550 000 €, josta EU-rahoitus Lapin liiton kautta on 70%, Luontopalvelujen osuus on 10%, kuntien 10% ja yritysten 10%. Hanke alkoi maaliskuun alussa 2018 ja jatkuu elokuun loppuun 2020.