Julkaistu 4.2.2019

Lumituhometsien hakkuu jatkuu Juuanvaarassa

Latvansa menettäneitä petäjiä Juuanvaarassa. Kuva Panu Kukkonen

Metsähallitus jatkaa talven 2017-18 mittavien lumituhojen korjuuta Juuan Juuanvaarassa. Metsätuholaki edellyttää tuhopuiden korjuuta määräajassa laajalle leviävien hyönteistuhojen välttämiseksi.

– Hakkuut tehdään kasvatus- ja poimintahakkuina, jolloin metsän peitteisyys säilyy. Luontokohteet sekä tiedossa olevat arvokkaat lajiesiintymät ja lahopuut jätetään käsittelyn ulkopuolelle monimuotoisuuden turvaamiseksi. Talvihakkuussa lumi suojaa pintakasvillisuutta, kertoo Metsähallitus metsätalous Oy:n tiimiesimies Markku Naasko.

Käsiteltävät metsät ovat iältään 40-60-vuotiaita viljelymänniköitä ja kuusi-mäntysekametsiä. Käsittelyala on yhteensä noin 150 hehtaaria.

Luontoarvojen kartoitus on tehty leimikon suunnittelun yhteydessä. Tietoja luontoarvoista ja arvokkaista lajiesiintymistä on saatu myös paikalliselta luontojärjestöltä.
Lajihavainnot, muut luontoarvot ja arvokkaat kohteet on rajattu käsittelyn ulkopuolelle. Suurin osa havaituista lajeista on kokonaan käsittelyalueen ulkopuolella, mm. silmällä pidettäviin lajeihin kuuluvat pikkusahasammalen esiintymät. Vuoropuheluissa esille tulleet ehdotetut lehtipuuvaltaiset kuviot sekä edustavimmat luontaisesti syntyneet vanhemmat kuusikot on poistettu leimikoista, ja osasta on tehty luontokohteita. Näillä toimenpiteillä varmistetaan esiintymien säilyminen.

– Juuanvaaran valtionmaasta noin puolet on suojeltua. Näitä alueita lumituhopuiden korjuu ei koske. Nurmeksen metsätiimin valtionmetsät on arvioitu useaan otteeseen ja arvokkaimmat osat niistä on siirretty käsittelyn ulkopuolelle, Naasko toteaa.

Lisätietoja:
Tiedottaja Keijo Kallunki, keijo.kallunki@metsa.fi p. 040 536 2184
Tiimiesimies Markku Naasko, markku.naasko@metsa.fi p. 0400 347 970