Julkaistu 23.1.2020

Kohagenin luonnonsuojelualueella Raaseporissa jatketaan jalopuiden hoitoa

Mustion Kohagenissa Raaseporin kunnassa on yksi Uudenmaan merkittävimmistä jalopuukeskittymistä (tammia, myös hieman vaahteroita, lehmuksia ja saarnia). Kuluvan talven aikana alueen eteläosissa avataan jalopuiden ympärille elintilaa kaatamalla monitoimikoneella niiden ympäriltä kilpailevaa puustoa kuten kuusia, koivuja, haapoja ja harmaaleppiä. Hoitotoimien tavoitteena on parantaa jalopuiden ja jalopuilla elävien lajien elinolosuhteita, sekä turvata jalopuiden runsaus alueen metsissä.
Hakkuut jalopuiden ympärillä tehdään monitoimikoneella (23.1. alkaen) ja puutavara kuljetetaan ajokoneella pois. Talven viivästymisen vuoksi puutavaran ajoa pyritään lykkäämään maan routaantumiseen asti. Tarvittaessa konetöiden syvimpiä jälkiä tasoitetaan kaivinkonetyönä. Osa puista jätetään lahopuuksi alueelle. Alueen polut pidetään avoimina luonnonhoitotöiden aikanakin, mutta monitoimikoneeseen on pidettävä n. 50 m turvaetäisyys.
Hoitotoimet perustuvat Uudenmaan ELY-keskuksen hyväksymään Kohagenin luonnonhoitosuunnitelmaan ja ovat osa luonnon monimuotoisuutta turvaavaa valtion HELMI -elinympäristöohjelmaa. Metsähallituksen Luontopalvelut toteuttaa laajasti Helmi-toimintaohjelmaa parantamalla heikentyneiden elinympäristöjen – soiden, perinnebiotooppien, lintuvesien, metsäisten elinympäristöjen ja vesi- ja rantaluonnon- tilaa suojelualueilla.
Miten jalopuiden elintilaa lisätään?
  • Jalopuiden ympäriltä kaadetaan niiden kanssa kilpailevaa puustoa 3-9 m säteellä, tilaa avataan laajasti etenkin puiden eteläpuolelle (5–9 m).
  • Jalopuuryhmien kytkeytyneisyyttä parannetaan poistamalla lähekkäin sijaitsevien jalopuiden ja jalopuuryhmien väliltä kuusia sekä tarvittaessa myös lehtipuita, jos välialueella on jalopuiden taimia.
Mitä hyötyä hoitotoimista?
  • Yksittäiset jalopuut saavat lisää elintilaa eivätkä kuole kilpailevan puuston alle.
  • Elinvoimaiset jalopuut kasvavat ja lisääntyvät tehokkaasti ja ovat arvokkaita jalopuilla elävien lajien kannalta.
  • Vanhimmille jalopuille avataan myös tilaa, koska niillä elää yleensä runsaiten vaateliaita jalopuiden lajeja.
  • Myös lehtolajien elinolosuhteet paranevat, kun kuuset vähenevät ja lehtilahopuun lisääntyy (mm. metsänpohjan valoisuus lisääntyy hyödyttäen mm. kevätkukkijoita ja pölyttäjähyönteisiä).
  • Lajistoltaan monimuotoinen lähiympäristö vaikuttaa positiivisesti mm. immuunijärjestelmäämme ja maisema-arvoihin.
Miksi jalopuut ovat luonnonsuojelullisesti arvokkaita?
Jalopuut ovat vähentyneet voimakkaasti metsätalouden puulajivalintojen sekä aiemmin myös pellonraivauksen ja metsälaidunnuksen vuoksi (jäljellä alle 1 %). Jalopuilla elää runsas joukko niille erikoistuneita lajeja, ja monet näistä lajeista ovat uhanalaisia tai silmälläpidettäviä. Jalopuiden hoito turvaa Kohagenin luonnonsuojelualueen luontoarvojen säilymisen ja parantaa pitkällä tähtäimellä alueen merkitystä sekä suojelutavoitteiden sekä virkistyskäytön kannalta.
Lisätietoja:
Suunnittelija Esko Tainio, puh. 040 538 1637
Luonnonsuojelupäällikkö Pekka Heikkilä, puh. 0206 39 5947