Julkaistu 30.9.2019

Historiallisen Ruijanpolun kivisiä reittimerkkejä tuhottu Inarissa

Vähintään 1500-luvulta peräisin olevan, Perämeren ja Jäämeren välisen Ruijanpolun kivisiä merkkipinoja on kaadettu Inarissa. Merkit ovat muinaismuistolain suojaamia muinaisjäännöksiä, joihin ei saa kajota. Metsähallitus on tehnyt asiasta tutkintapyynnön poliisille.

Ruijanpolun vanha kivimerkki.Kuva: Siiri Tolonen, Metsähallitus.

Ruijanpolku on yksi Perämeren ja Jäämeren välisistä vanhoista kulkureiteistä. Varhaisin kirjallinen merkintä reitistä on vuodelta 1598, ja reitti on kunnostettu viimeisen kerran 1800-luvun lopussa. Selkeimmin reitti on näkyvissä Sodankylän Sompiojärveltä pohjoiseen Inarin Laanilaan saakka. Siellä reitti on merkitty päällekkäin asetetuilla kivillä ja mäntyihin veistetyillä pilkkamerkeillä. Merkkien tekoaika ei ole tiedossa.

Ruijanpolun merkinnät ovat muinaismuistolain suojaamia muinaisjäännöksiä ja Ruijanpolku on myös valtakunnallisesti merkittävä kulttuurihistoriallinen kohde.

Kiilopääntien ja Laanilan välisen reitinosan varrelta on löydetty 19 vanhaa kivilatomusta, viisi vanhaa viittamerkkiä ja 29 pilkkapetäjää.

Syyskuussa 2019 tehdyssä tarkastuksessa havaittiin, että kivilatomuksista 16 on hiljattain hajotettu kahden kilometrin matkalta. Lisäksi yksi viittamerkeistä on hajotettu. Latomusten osin raskaatkin kivet on vieritetty pois paikoiltaan ja levitetty ympäristöön. Vahingosta ei voi olla kyse.

Hajotettu Ruijanpolun kivimerkki. Kuva: Siiri Tolonen, Metsähallitus.

Reitillä on useita opasteita, joissa kerrotaan Ruijanpolusta ja sen historiallisesta merkityksestä.
Metsähallitus on pyytänyt poliisia tutkimaan, onko Ruijanpolun vanhojen reittimerkkien hajottamisessa rikottu muinaismuistolakia.

Poliisi on vastaanottanut Metsähallituksen laatiman tutkintapyynnön. Esitutkintaa ei ole vielä käynnistetty. Mahdollisista silminnäkijähavainnoista pyydetään ilmoittamaan poliisille.

Lisätietoa
Metsähallitus, Luontopalvelut, erikoissuunnittelija Siiri Tolonen, puh. 0206 39 7208

www.luontoon.fi/ruijanpolku