Julkaistu 8.3.2018

Harvinainen jäätie syntyi Kittilään

Jäätie Kaisa Vainio

Kittilässä Raattaman kylän kupeessa Telanivassa on avattu tänä talvena jäätie Ounasjoen ylitse. Jäätie kestää 60 tonnin kuorman ja sitä ajavat päivittäin kolmen yrittäjän tukkirekat kymmenisen kertaa.

Metsuri Martti Vaara on jäädyttänyt Telanivan jäätien jo neljästi, noin viiden vuoden välein. Yhteensä hän on tehnyt urallaan kymmenen jäätietä. Hän on Lapin kokenein jäätiemestari.
”Olen pumpannut vettä jäälle marraskuun puolivälistä loppiaiseen saakka lähes joka pakkaspäivä”, metsuri Martti Vaara kertoo.

Jään vahvuus 200 metrin matkalla on jo yli 1 m 40 cm. Jotta jään voi ylittää 60-tonnisella rekalla, on jään paksuuden oltava VTT:n ohjeiden mukaan vähintään 1 m 5 cm. Jäätien tekeminen on tarkkaa työtä ja siksi jään paksuusmittaukset ja kuormien koko ovat turvallisuussyistä tarkasti säädeltyjä. Kulumisesta syntyneet railot jäädytetään umpeen jään vahvistamiseksi. Tien huolto jatkuu koko käyttöiän ajan, säistä riippuen maaliskuun loppuun tai huhtikuun alkuun saakka.

Ounasjoen takana työmaalla on käynnissä ylispuiden ja siemenpuiden poisto sekä harvennushakkuut Metsähallituksen leimikolla. Kittilässä noin metrin mittainen lumipeite on tuonut omat haasteensa harvennustöihin.

Tukkiauto ajaa jäälle noin 30 kilometrin nopeudella, mikä on jäätiellä sallittu maksiminopeus. Suurempi nopeus voi aiheuttaa jään alla paineaallon, joka voi pahimmillaan rikkoa jään. Iso 76 tonnin tukkirekka on vajaassa kuormassa, tarkalleen sallitussa 60 tonnissa. Kuljettaja jättää kuormansa joen toiselle puolelle yleisen tien varteen. Sieltä tukit kuormataan täyteen lastiin ja kuljetetaan Kolarin asemalle, edelleen toimitettavaksi asiakkaille.

Jääteiden tekeminen ei ole kovin yleistä: Metsähallitus tekee vuosittain saarissa ja vesistöjen takana oleville korjuukohteille 10–20 kilometriä jääteitä Itä- ja Pohjois-Suomessa. Jääteitä ei yleensä ole tarkoitettu yleiseen käyttöön, mutta Kittilän jäätie on poikkeuksellisesti avoin kaikille käyttäjille.

Lisätietoja:
Metsähallitus Metsätalous Oy, metsähoitoesimies Hermanni Aikio puh. 0407055652