Julkaistu 21.5.2019

Hankintapäällikkö Juha Pyhäjärvelle ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi

Metsähallitus Metsätalous Oy:n rovaniemeläiselle hankintapäällikkö Juha Pyhäjärvelle on myönnetty Metsämiesten Säätiön ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi. Stipendin arvo on 500 euroa.
Stipendiä esittivät Metsähallitus Metsätalous Oy:n hankintapäällikkö Pasi Korteniemi, asiakkuusjohtaja Heikki Kääriäinen, asiakkuuspäällikkö Samuli Myllymäki, markkinointipäällikkö Olli Puukko sekä Metsähallituksen viestintäpäällikkö Päivi Lazarov.
Stipendin perusteluksi he toteavat seuraavaa: ”Juhaa on helppo lähestyä. Hän kuuntelee ja pyrkii aina auttamaan mahdollisuuksien mukaan. Hän suhtautuu asioihin positiivisesti ja innostuneesti ja saa tiiminsä toimimaan hienosti niin uusissa kuin vaikeissakin asioissa. Työpaikan henkilöstökuunteluissa Juhan tiimin tulokset ovat olleet koko yhtiön parhaimmistoa jo vuosikausia niin tiimin vireen, yhteishengen kuin esimiestyöskentelynkin suhteen. Se kertoo Juhan taidosta ylläpitää porukan henkeä korkealla ja saada tuloksia aikaiseksi työelämässä.
Juhan ihmistenlukutaito on ollut hyvä, mikä näkyy rekrytoinneissa. Olemme saaneet monta huippuhyvää uutta metsäalan ammattilaista Juhan vetämän hankinta-alueen rekrytointien kautta. Hän on osannut valita juuri oikeanlaisia ihmisiä vaativiin puunhankinnan operatiivisiin tehtäviin.
Juha työskentelee hankinta-alueella, jossa operointi vaatii monien sidosryhmien ja asiakkaiden tarpeiden huomioimista luonnon monimuotoisuuden ohella. Koko tiimi on pystynyt suoriutumaan tästä yhteensovittamisesta operatiivisen toiminnan osalta mainiosti. Varsinkin asiakkailta saatu palaute on ollut vuosi vuoden jälkeen positiivista ja Juhan otetta asiakkuuksien hoitamiseen arvostavat sekä asiakkaat että kollegat Metsähallituksessa.
Vapaa-ajalla Juha on innokas luonnossa liikkuja, metsästäjä ja kalastaja. Hänen erikoistaitonaan on loihtia itse saamastaan riistasta ja kaloista upeita illallisia, jotka ovat ammattilaistasoa. Hänen riistareseptejään on julkaistu mm. Eräkokki kirjassa. Juhan tiimi sekä monet kollegat ja asiakkaat ovat saaneet nauttia Juhan kokkauksista ja seuranpidosta erilaisissa tapahtumissa.
Kaiken kaikkiaan Juha on kerrassaan mukavaa seuraa niin töissä kuin vapaa-ajalla ja hän on ehdottomasti työelämän hyvä tyyppi!”
Metsämiesten Säätiö haluaa nostaa ”Työyhteisön hyvä tyyppi”-stipendillä esille arjen työyhteisösankareita metsäalalla, sillä osaava ja motivoitunut ihminen on metsäalan tulevaisuuden keskeisin menestystekijä ja alan toimintakulttuurin rakentaja.
Stipendin myöntämisperusteina ovat:
itsensä johtaminen (innostuu arjen onnistumisista ja kannustaa onnistumaan, uskaltaa pysähtyä ja olla läsnä)
vastuun ottaminen (tunnistaa omat ja muiden mahdollisuudet, huolehtii työkavereista, suhtautuu rohkeasti uuteen)
oppii ja opastaa (on vastuullisesti utelias ja valmis kehittymään, innostuu työelämän monimuotoisuudesta ja ajattelun laajuudesta)
sekä rehdin ja luotettavan metsämieshengen ylläpitäminen
Metsämiesten Säätiö on 1948 perustettu yleishyödyllinen säätiö, jonka tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Säätiö jakaa oman sijoitustoimintansa tuottoa alalle tavoitteellisin apurahoin ja stipendein.
Lisätietoja:
Asiakkuusjohtaja Heikki Kääriäinen, Metsähallitus Metsätalous Oy, 0400 344 685
Toimitusjohtaja Ilari Pirttilä, Metsämiesten Säätiö, 050 598 9920